Kreetan vuoristossa

 

 

Ei herrajumala, Buddha, Jahve tai kuka tahansa. Pieni vuokra-auto kurvaa jyrkkää kapeaa vuoristotietä kuin suoraan jostain draamaelokuvasta, jossa auto lojuisi minuutin päästä rotkon pohjalla tuhannen p:n päreenä ja ainut eloonjäänyt mönkii ulos autosta pää puoliksi irronneena. Valitettavasti en makoile kotona pehmeällä ruskealla sohvalla katsomassa tätä leffaa, vaan minä istun siinä autossa, hiukset hikisellä nutturalla, naama valkeana puristaen penkin reunaa rystyset valkeina. Päätän välittömästi, että tämä on viimeinen kerta, kun koskaan lähden vuoristoon. Vatsassa kiertää. Uskaltaudun kurkistamaan ulos ikkunasta. Pudotusta jyrkänteeltä olisi noin sata metriä lähes suoraa seinämää, siitä vielä pitkä matka loivempaa tietä suoraan oliivilehdon pohjalle. Nielaisen. Huomaan tienposkessa pikkuruisen kirkon pienoismallin, jossa on kreikankielistä tekstiä.

 

” Tiedättekö mikä ihme toi on?” kysyn etupenkillä istuvalta isältäni ja tämän naisystävältä Marja-Leenalta osoittaen minikirkkoa.

 

 

Jopa vieressä istuva pikkusiskoni Inka näyttää kiinnostuneelta. Huhtikuussa isäni oli voittanut amatööripokerista viidensadan euron potin ja päättänyt viedä meidät pitkästä aikaa lomalle ihanalle Välimerelle. Nyt ajatus Kreetasta ei tuntunut enää niin houkuttelevalle.

” Se on muistomerkki,” isä vastaa, ” niille ihmisille, jotka ajoivat kyseisestä paikasta ulos.”

Minä ja Inka valahdamme kalpeiksi.

” Ei varmana ole!” sanon Mikki Hiiri -äänellä.

Päässä humisee ja pakokauhu nousee huippuunsa. Ei enää koskaan, ei enää koskaan, ei enää koskaan, ei enää koskaan….

” Ettekö te luota isän ajotaitoihin?” Marja-Leena kysyy.

” Mä en ainakaan luota tähän tiehen, eihän tässä ole edes mitään kaiteita!” kiljaisen.

Muutamaa sekuntia myöhemmin rekka KAAHAA ohitsemme. En voi ymmärtää miten tällaisella tiellä voi edes kaahata. Epäilen vahvasti, että rekkakuski saisi pian oman minikirkkonsa tien poskea koristamaan. Hapuilen vesipulloa ja kittaan vettä. Suussa tuntuu olevan hiekkaa. Lämpöasteita on yli kolmekymmentä ja aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta. Tyypillinen Kreetan sää heinäkuussa. Leyhyttelen itseäni mukanani olevalla kirjalla. Nyt herää kysymys; miksi en lue kirjaa? Sanotaanko niin, että olin ollut lähellä oksennusta jo moottoritiellä, joten en ajatellut saada itseäni oksentamaan lukemalla opusta enempää.

” Katsokaa vasemmalle!” isä huikkaa ja osoittaa tien laidassa olevien puiden varjoon ja pysäyttää auton.

Vuohia! Iso kasa vuohia nukkui ison oliivipuun alla läjässä. Muutama vuohi kiipeili jyrkällä rinteellä etsien syötävää. Marja-Leena napsii kuvia autosta isän yli. Katson vuohia lumoutuneena. Tekisi mieli varastaa yksi ja viedä koti Suomeen. Vuoristossa liikkuminen alkaa jo melkein tuntua mukavalle. Huom! Melkein.

Isä starttaa auton ja jatkamme matkaa.

” Nyt ollaan noin kilsan korkeudessa”, isä valistaa.

Ei kiesus!

Kuinka korkealle ajattelimme ajaa?! Mitä pidemmälle ajamme sitä useammin näen minikirkkoja. Näen korppikotkien lentelevän taivaalla ja vuohilaumojen ylittelevän tietä kaikessa rauhassa. Pysähdymme pienessä vuoristokylässä käymään vessassa. Pian matka jatkuu. Paikalliset vilkuttelevat meille. Arvelen, että vuoristoissa ei juuri käy turisteja.

 

Lähes kahden tunnin matkan jälkeen saavumme määränpäähämme, rotkolle. Rotko on kuutisen kilometriä pitkä. Parkkipaikalla on turistibusseja. Kuka haluaa tänne vapaaehtoisesti!? Jätämme auton parkkiin ja menemme katselemaan rotkon reunalle.

” Täällä on sentään turvakaiteet”, ajattelen.

Onneksi jätämme mahdollisuuden kävellä rotkon päästä päähän. Kuka jaksaa kävellä sellaisen matkan?

 

Ostamme parkkipaikan viereisestä kahvilasta sipsejä ja vettä. Ja sitten sama uudestaan!

 

*****

Emma-Riina Salminen:

Minun Kreetani

 

Sydän pamppailee kauhistuneena isän painaessa kaasupolkimen pohjaan Kreetan vuoriston serpentiiniteillä.

Äiti katselee vuokra-auton lattiaa, pikkuveli nukkuu tietämättä vaaroista jotka vaanivat muutaman metrin päässä jyrkänteen muodossa, pikkusisko kiljuu riemusta ja minä - no, minä tunnen olevani kauhusta kankeana.

 

Helle saa auton muistuttamaan supisuomalaista saunaa. Säännöllisesti autoa kiertää vesipullo, josta jokainen ottaa hörpyn.

- Teemu, älä aja noin kovaa! Rinteiden varrella ei ole edes kaiteita!? äiti sanoo vilkaistuaan muutamien satojen metrien pudotuksen pohjalle.
Formulakuskin urasta haaveilleelle isälle tämä oli vain unelmaa. Kapeat vuoristotiet, auto ja silmää hivelevä maisema - miinuspuolena
takapenkillä vapiseva perhe. Elafonissin uimarannalle ei ole matkaa kuin parisataa kilometriä, mutta aikaa on kulunut kolme tuntia, eikä
loppua näy. Kaupunkien liike on uskomattoman ruuhkaista ja vapaamielistä, serpentiiniteillä ei etene, vaikka isällä onkin raskas
kaasujalka.

Kolkon muistutuksen vaarallisuudesta antavat tiekappelit. Kreikassa on tapana, että kun joku kuolee liikenneonnettomuudessa,
hänelle pystytetään pylvään päähän pieni kappeli, jossa on avattavat ovet. Sisällä on mirhamia, ikoni sekä kuolleen ihmisen valokuva. Alan pohtia, millainen kappeli meidän perheellemme pystytettäisiin.

 

 

Ravintolan ovella meitä tervehtivät kaktukset. Uimaranta siintää ihanan turkoosina, mutta täytyy tankata ennen pulikoimista. Paikan
mustavalkea, epäilyttävän kapisen näköinen kissa saa äidin kiljaisemaan ääneen yllättäessään hänet pöydännurkalla. Naureskellen
ravintolanpitäjät ajattivat kissan ulos.

Kun lopulta pääsemme rannalle, sen kauneus yllättää. Pikkusiskon kanssa kahlailimme meren sävyissä keinuvan, vaahtopäisenä liplattavan aallokon halki saarelle. Minun ei tarvitse uida kertaakaan, mutta pikkusiskon täytyy. Äiti ja isä istuvat rantahietikolla vaalean
pikkuveljeni kanssa, joka on saanut paljon huomiota tarjoilijoilta.
Kun sukellamme veteen, sen suolaisuus on täysi yllätys. Pohjoisessa merenrantakylässä asuneena luulin tuntevani Pohjanlahden totuttamana suolaveteen, mutta en näköjään tiennyt siitä mitään. Kun vedin uimalasit suojaamaan vihreitä silmiäni, näin pohjalla ihania,
vaahdonvalkeita simpukankuoria. Ahneuden iskiessä sukelsin pohjaa myöten löytäen milloin korallinpunaisia, milloin oransseja kuoria.
Siskoni havaitsi saman, ja yllättäen kaamea kiljaisu täyttää uimarannan. Kuulemma hän oli ottanut yhden käteensä, jolloin sieltä oli
työntynyt ulos jotain hyvin limaista.

Plataniaksen kylässä aurinko paahtaa katuja etsiessäni jalansijaa kapeilta käytäviltä. Pienien putiikkien ulkotilat houkuttelevat
hypistelemään ihastuttavia, yleensä sinisävyisiä koruja, ja kauniinväriset vaatteet huutavat seireenihuutoaan. Miksi varasin mukaan vain
vaivaiset viisikymmentä euroa? Merkkipuseroon uppoaisi kaikki. Jätän vihreän tuubitopin mallinuken päälle. Sen sijaan valikoin pienen
käsilaukun, värikkään koristekissan ja rannekoruja sekä tuliaisiksi oliivisaippuan. Sitten päätän palata uima-altaaseen kellumaan.

Pikkusiskoni osaa näyttää fiksuutensa kaupan edessä, jossa on kaksi pikkuista punakorvakilpikonnaa. Siskoni meni painamaan kummankin kuorta, jolloin kilpparit alkoivat mönkiä vaivautuneena. Hän oli luullut niitä leluiksi.

 

 

Kreetalainen putkisto on niin kapea, että jos sinne olisi vetänyt wc-paperia, putket olisivat vetäneet tukkoon. Suomalaiseen putkistoon
tottuneena jokainen vetää paperit pönttöön, vahingossa tietenkin. Tuolloin ei tapahdu mitään, mutta ongelmia tulee vasta, kun jollain
tuli isompaa asiaa. Isä joutuu tonkimaan pöntön auki, eikä kukaan mennyt kylpyhuoneeseen puoleen tuntiin.

Mustiin pukeutunut leskirouva hoitaa hautaa mäen huipulla. On koskettavaa nähdä, miten erilainen hautausmaa on Suomeen verrattuna;
marmorinvalkeat hautakivet ja arkut ympäristöineen ovat kauniisti hoidettuja, ruusupensaat kukkivat. Kultaiset kirjaimet muodostavat
edesmenneiden henkilöiden nimet, ja useissa näkyy myös valokuva. On murheellista kuvitella nuo henkilöt kuolleina.

Tämä kaikki sisältyi viikon matkaan, elämäni ensimmäiseen kunnon ulkomaanlomaan etelässä. Vaikka se suuntautui ihan perinteiseen
turistikohteeseen, näimme silti ihan erilaisen kulttuurin kuin Suomessa, ja sillä oli paljon annettavaa. Olisi mukavaa joskus matkata
uudelleen samaan kohteeseen, mutta, ensin täytyy käydä kaikkialla muualla..

Toivon kovasti pääseväni taas pian ulkomaille, ja ehkäpä toiveeni toteutuu ensi vuoden syyslomalla, jolloin olisi suunnitelmana
lähteä jonnekin Euroopan eteläosiin. Siihen asti joudun piehtaroimaan Ruotsin ja Norjan lisäksi näissä kokemuksissa, mutta katsotaan, milloin saan lisää kokemuksia maapallomme laajuudesta..

 

*****

 

Iina Irjala:

Matkalla Euroopassa

 

Lähdemme tiistaina 2. kesäkuuta kiertämään Eurooppaa. Matkalle mukaan lähtevät minun lisäksi siskoni Anna ja tätini Anu, joka asuu Oulussa. Anna ja minä menemme jo maanantaina 1. kesäkuuta Anulle yöksi, koska junamme Helsinkiin lähtee Oulusta klo 9.42.

Helsingissä juna on perillä noin kello 16.52. Junamatka kestää reilut seitsemän tuntia. Helsingin rautatieasemalta menemme taksilla laivasatamaan. Laivamme Ruotsiin lähtee kello 17.30. Se pysähtyy matkalla Maarianhaminassa, mutta jatkaa matkaansa Tukholmaan, jossa se on perillä keskiviikkoaamuna noin kello 9.40. Menemme taksilla Best Western Time Hotellille, jossa yövymme. Hotellimme sijaitsee Tukholman keskustan rauhallisella alueella, lähellä viehättäviä rantapolkuja.

Kun olemme vieneet tavaramme hotellihuoneeseemme, lähdemme kävellen tutustumaan Tukholmaan. Käymme Vanhassa kaupungissa, jossa näemme Kuninkaanlinnan sekä useita museoita. Käymme Vanhassa kaupungissa ravintolassa syömässä ja jatkamme sieltä kierrostamme Skanseniin. Iltapäivä kuluu rattoisasti siellä. Nälän koittaessa menemme syömään Hard Rock Cafehen. Sitten alkaakin jo vähän hämärtää, joten lähdemme hotellillemme päin.  Lepäämme hetken, mutta päätämme lähteä vielä rannalle kävelemään. Kun olemme taas hotellilla, olemme jo todella väsyneitä, joten alamme hyvin pian nukkua.

Torstaiaamuna heräämme puoli yhdeksän maissa, ja ennen yhdeksää menemme hotelliaamiaiselle. Aamiaisen jälkeen pakkaamme tavaramme ja jatkamme matkaamme. Vuokraamme Tukholmasta auton, jolla lähdemme ajamaan kohti Tanskaa. Pysähdymme matkalla syömässä Hesburgerissa ja jatkamme sitten matkaa. Pysähdymme motellille, jossa aiomme yöpyä. Motellilla on tarjolla päivällinen. Ruoka on ihan hyvää, jonkinlaista makaronilaatikkoa. Perjantaina jatkamme matkaa aamupalan jälkeen. Pian olemme Tanskan puolella. Käymme syömässä kalaa, ja jatkamme matkaamme Kööpenhaminaan.

Illalla olemme perillä, joten menemme suoraan Copenhagen City -hotelliin, jossa yövymme. Lauantaina käymme katsomassa Pieni merenneito -patsasta ja muutamaa taidemuseota. Käymme syömässä ja lähdemme bussilla Jyllantiin. Jyllannissa käymme Legolandiassa. Sen kierrettyämme lähdemme bussilla takaisin hotellillemme. Hotellilla on tarjolla päivällinen, ja syömme siellä tanskalaista makkaraa. Loppupäivän lepäämme hotellilla ja muistelemme alkumatkaa.

Sunnuntaiaamuna lähdemme autolla jatkamaan matkaamme kohti Saksaa. Pysähdymme seuraavan kerran vasta Hampurissa. Syömme siellä Restaurant Graceland Hamburgissa. Ruoka maistuu hyvin ja matkaa on taas mukava jatkaa. Ajamme vielä Frankfurttiin asti, jossa yövymme Hotel Excelsiorissa. Hotelli sijaitsee lähellä päärautatieasemaa, joten on helppo liikkua nähtävyyksien luokse. Maanantaiaamuna syömme täyttävän hotelliaamiaisen, jonka jälkeen lähdemme tutustumaan Saksaan. Käymme Maintower- pilvenpiirtäjällä, Alte Oper -oopperatalolla sekä modernin taiteen museo Museum für Moderne Kunstissa. Syömme pizzeriassa ja menemme hotellille. Kasaamme tavaramme ja jatkamme matkaa kohti Ranskaa.

Pysähdymme syömässä ja jatkamme taas matkaa. Olemme pian Ranskassa ja hotellillamme Jardins Eiffelillä, joka sijaitsee Pariisissa. Olemme väsyneitä, joten vaihdamme rennommat vaatteet, ja juttelemme kuluneesta matkasta. Pian silmäluomet alkavat lupsua kiinni, joten alamme nukkua. Tiistaiaamuna menemme läheiseen kahvilaan aamiaiselle, josta jatkamme matkaa Eiffel-tornille. Kiipeämme ylös asti ja otamme kauniita maisemakuvia Pariisista.

Kun pääsemme alas Eiffel-tornista, lähdemme Louvren taidemuseoon. Se on maailman suurin museo. Näemme siellä mm. Leonardo Da Vincin Mona Lisa -maalauksen. Kun taidemuseo on kierretty, menemme syömään ranskalaiseen ravintolaan. Syötyämme menemme Notre Damen katedraaliin. Sen sisä- ja ulkotiloissa sijaitsee useita patsaita, lasimaalauksia, kohokuviointeja sekä kuvaveistoksia. Seuraavaksi jatkamme matkaa Riemukaarelle. Otamme siitäkin monia upeita kuvia, joissa osassa itsekin olemme mukana. Käymme katsomassa myös Versailles´n palatsia parinkymmenen kilometrin päästä Pariisista. Lopuksi käymme vielä nykytaiteenmuseona ja suurena kirjastona toimivassa Pompidou-keskuksessa. Mukavan Pariisi-kierroksen jälkeen käymme kahvilla pienessä suloisessa kahvilassa nimeltä Café Noir, jonka jälkeen lähdemme vielä pienelle shoppailukierrokselle, jonka jälkeen palautamme vuokra-auton vuokra-autokeskukseen.

Menemme taksilla hotellillemme ja pakkaamme tavaramme. Soitamme aamulla taksin viemään meidät lentokentälle. Kello 20.15 lähtee lentomme Pariisista Helsinkiin, se on perillä kello 01.40. Lento kestää reilu neljä tuntia. Yövymme Helsinki-Vantaan lentokentällä, josta lähdemme keskiviikkona 10. kesäkuuta junalla Ouluun. Juna lähtee Helsingistä kello 09.30 ja on perillä Oulussa kello 15.17. Junamatka kestää vajaat kuusi tuntia. Perillä Oulussa meitä vastassa on Marjo-äitini. Me viemme Anun kotiin ja ajamme sitten kotiimme Muhokselle. Kotona olemme neljän maissa.

Matka on ollut mukava ja on kivaa olla taas kotona.

 

* Kuvat ovat kirjoittajien valokuva-albumeista, Kööpenhaminan-kuvan kaivoin omista kätköistäni, Mona Lisa löytyi netistä.